Blog

  • Menton Fête du Citron – Mentonin sitruunakarnevaalit

    Sitruunoista ja appelsiineista tehty avaruusmies.

    Sitruuna – appelsiini sopivat myös raketin rakennusaineiksi.
    Mentonin vanhan kaupungin kujaa.
    Basilique Saint-Michel Archange de Menton.

    SITRUUNOISTA KÄSIN RAKENNETU AVARUUSALUS
    Sitruunoista ja appelsiineista tehty avaruusmies.

    Sitruuna – appelsiini sopivat myös raketin rakennusaineiksi.

    Lisää kuvia:

    Jean Cocteau museon vanha osa.
    Upea kirkko Basilique Saint-Michel Archange de Menton. näkyy kaikkialle.

    Menton on myös viihtyisä paikka viettää lomaa. Edustalla on turkoosi välimeri ja sen veirellä kulkee rantabulevardi Promenade de Soleil. Bulevardilla ja läheisellä kadulla on paljon ravintoloita ja rannan tuntumassa on todella paljon hotelleja. Kaupunki on todella kaunis ja tunnelma rennon mukava. Rantabulevardilla voi käydä vaikkapa aamulenkillä. Kauoungissa on Jean Cocteaun taidemuseo ja lisää taidetta löytyy Nizzasta alle tunnin junamatkan päästä. Nizzaan pääsee myös bussilla, jolloin saa samalla maisema-ajelun nähden välimerta vuorten reunalta. Monacoon pääsee busilla pulessa tunnissa ja toiseen suuntaan on ihan vieressä Italia ja siellä mm. Ventimiglia ja San Remo.

    Vanhan kaupungin kadut ravintoloineen ja myymälöineen viehättävät aina.

    Kirkon toisella puolella (Italian suunta) on aallonmurtajien suojaama kiva uimaranta jossa lapsetkin viihtyvät: Rannalla on myös iso rivi ravintoloita.

    Mentonin rantaa vanhan kaupungin itöpuolelta.

  • Nizzan Karnevaalit 2025 – Carnaval de NICE 2025

    Allaolevassa videossa parhaita paloja karnevaalien kahden tunnin ilta (yö)kulkueesta: Mahtavia värikkäitä hahmoja, musiikkia ja tanssia !

    Carnaval de Nice BY NIGHT. Nizzan karnevaalien iltakulkueen parhaita paloja.
    Karnevaalien ajan menoa Nizzan Massenan aukiolta.
    Carnaval de Nice Corso à matin. Nizzan karnevaalien iltapäiväkulkue.

    Karnevaalikietueita on päivällä ja yöllä ja on myös Bataille des Fleurs, jossa on kiertue tansseineen ja kukkien heittelyä yleisölle – kaikille riittää mimosa kimppuja. Lapsille on omaa ohjelmaa keskustan puistossa ja muut organisaatiot järjestävät omia juhliaan. Mm. Nizzan senioreita varten oli oopperassa mahtavat naamiaisbileet. Soitto soi ja tanssittiin.

    Nice Opera used for gala dances during Carnaval time. Nizzan oopperaa käytettiin karnevaaliaikana monenlaisiin juhliin, mm. karnevaalin naamiaisgaalaa tanssiaisiin.
    A fancy dress was required for gala dances. Gaala-tanssiaisiin vaadittiin naamiaisasu.

  • Fondation Maeght museo – St-Paul-de- Vence

    St-Paul-de.Vence linnoitus kaukaa nähtynä. Kun on sisällä paljastuu sen mahtavuus ja hienot maisemat läheisiin laaksoihin.
    Fondation Maeght museo sijaitsee mäen huipulla tunnelmallisen metsän keskellä. Museolta näkyy Välimeri ja ympäröivää laaksoa.
    Short video presenting some highlights of the Museum. Lyhyt video esittää joitakin museon hienoja töitä.
    Arrival to the Museum. Museoon saapuminen.

    Ja sisällä upea Chagallin maalaus !

    A Chagall painting at the back. Taustalla Chagallin maalaus.
    Chgall
    Marc ja Vava Chagallin hauta St-Paul-de-Vencessä. Valkovenäjällä syntynyt Marc Chagall eli vuosina 1887-1985 eli 98 vuotiaaksi. Jo hänen elinaikanaan perustettiin Nizzaan hänen toiveensa huomioiden hieno Chagall museo, jossa hänen upeat maalauksensa pääsevät oikeuksiinsa.
    Saapuminen St-Paul-de-Vence:n linnaan.
    Linnan sisällä kulkee käytävien verkosto ja niiden varrella mm. taidegallerioita ja korumyymälöitä.

  • Nizzasta Hiihtämään – From Nice to skiing !

    Auron Ski Center, height around 2800 m at the top. Auronin hiihtokeskuksen huippu noin 2800 m korkeudessa.
    The road to Auron goes near The River Var and on the slopes of the mountains. Tie alpeille kulkee solissa pitkän matkan aluksi Var-jokea myötäillen ja lähellä hiihtopaikkoja ja vuorten rinteillä.
    Small Cafe at about 2500 m height – beautiful views !
    Lower restaurant site. Rinneravintola alempana
    Village with services. There are two hotels (2025) and several restaurants and equipment rental. Hiihtokylä, jossa mm. kaksi hotellia ja paljon ravintolapalveluita ja jopa pieni lasten luistelukaukalo.

  • Bussilla Eze:n kylään

    Nizzasta pääsee kätevästi Monacoon bussilla ja noin 20 km päässä Nizzasta sijaitsee upea Eze:n kylä. Sen kuuluisa nähtävyys on Eze:n linna ja linnavuorella olevat upeat kasvitieteelliset puutarhat, Vuori on aivan meren vierellä ja näkymät Välimerelle on huikaisevat.

    Eze:n kylään vie Monacon tie. Oikealla ylhäällä näkyy vuori jonka päällä linna ja kasvitieteelliset puutarhat on.
    Video menosta Eze.n kylään ja Välimeren maisemia vuorelta.
    Ezen linnavuoren käytäviä

    Linna on keskiajalta ja siellä on viehättävät käytävät joitten varrella sijaitsee pikku kauppoja (erityisesti taidetta ja koruja) sekä pieniä ravintoloita. Monet ravintoloista ovat valitettavasti talvikaudella kiinni.

    Maisemaa Nizzaan päin. Taustalla siintää Cap Ferrat niemi.

    Alueella on kylttejä jotka kertovat historiasta ja puutarhasta

    Kyltit kertovat historiasta ja puutarhan kasveista.

    Puutarhat ovat todella hienot ja maisema huikaiseva.

    Alla maisemaa Nizzan suuntaan. Merellä näkyy Cap Ferrat niemi.

    Cote d’Azûr – turkoosia Välimeren maisemaa.

  • Laulesitys Grimaldin linnassa Gagnes-Sur-Mer-Haut:issa

    En / fr

    Ensimmäisellä käynnillämme linnassa näimme, ettäs siellä oli seuraavan kuukauden 1. sunnuntaina ilmainen päivä ja musiikiesitys. Ja Les Voix de Gaïa:n musiikkiesitys oli todella kiva.

    Lauluryhman Posteri

    Les Voix de Gaïa:n on kolmen naisen kokoonpanoja he esittivät kansanlauluja eri maista kuten Geogia, Kreikka, Suomi, Bulgaria ja Kroatia. Esitys oli tasoltaan loistava.

    Lauluissa oli juuri sopivasti vaihtelua tyylien ja eri laulajien välillä. Laulajilla on kaunuiit äänet. Erittäin nautittava iltapäivä ! Videolla on yksi lauluista: Paha Äijä (suomalainen kansanlaulu). Kuvasin yhdestä laulusta videon joka löytyy Youtubesta suoraankin kanavallani, alla tämä laulu “Paha Äijä”.

    A very enjoyable small concert ! A small concert by group Les Voix de Gaïa in the Grimaldi Castle hall in Gagnes-Sur-Mer-Haut, Provence, France. They presented folk songs from many countries including Georgia, Grece, Finland, Bulgaria, Croatia. Singing was very professional and multidimensional. The group varied between singers and rhythms in avery nice way. Beautiful voices too. The video is a Finnish Folk song “Paha Äijä”, “A bad old guy”.

    Un petit concert tres agreable ! Du groupe Les Voix de Gaïa ont donne un cocert dans la salle du Château Grimaldi à Gagnes-Sur-Mer-Haut, Provence, France. Ils ont présenté des chansons folkloriques de nombreux pays comme la Géorgie, la Grèce, la Finlande, la Bulgarie, la Croatie. Leur chanson était très professionnel et multidimensionnel. La groupe a varié les chanteurs et les rythmes et d’une très belle manière. De belles voixes aussi. La chanson dans la vidéo est “Paha Äijä”, un “Mauvais vieil homme”.

  • My Nice – Minun Nizzani

    Viimeisten vuosien ajan ollaan matkusteltu paljon erityisesti Euroopassa ja minulla on ollut onni ja ilo nähdä kauneutta, mitä Eurooppa tarjoaa. Päiviä olen käyttänyt käyden turisti- ym. kohteissa Euroopan hienoimmissa paikoissa: Pariisi, Rooma, Firenze, Assisi, Wien, Lontoo, Nizza. Kahvilat eivät ole myöskään unohtuneet ja useisiin paikkoihin olen leikillisesti määritellyt itselleni ”Stringberg-kahvilan” kuten Roomassa Canova-café Santa-Maria di Popolo kirkon aukiolla, ja Grand Café de Lyon Jean Médecin kadulla Nizzassa.

    Nizzan Masena aukion värejä.
    Nizzan Massenan aukio on upea paikka, jossa Nizzan värit loistavat kuten myös vanhassa kaupungissa. Oikealla on Galeries Lafayette tavaratalo.
    Grand Cafe de Lyon kahvila
    Grand Café de Lyon Jean Medecin kadulla.

    Nizza on muodostunut minulle innoittavaksi ja kaikin puolin kivaksi paikaksi olla ja asua. Iso syy on kiinnostus siihen miten Ranska minulle näyttäytyy: Hyvin värikäs, iloinen, moniulotteinen ja monipuolinen syvällinen kulttuuri, välillä ristiriitainen, mutta rento, hyvin mielenkiintoinen historia. Välimeren rannalla on hieno turkoosi meri, Boulevard de Anglais rantabulevardi, kala- ja muut torit. Välimerellistä ruokaa maukkaine kaloineen. Ja monelle sopivan lämmintä talvellakin.

    Nizzan keskusta mereltä.
    Nizzan keskustaa mereltä päin. Turkoosi meri ja kirkas valo ovat uniikkeja juttuja Nizzassa.


    Enkä ole yksin! Nizzan alueella on löytynyt asutuksen jälkiä jo 5000 vuoden takaa ja varsinainen ryntäys alkoi 1800-luvun vaihteessa kun taiteilijat huomasivat Rivieran ainutlaatuisen hienon valon.

    Rivieralle rakennettiin rautatie, jolloin tänne pääsi Pariisista – taiteilijoiden Mekasta. Nizza houkutteli juuri valonsa takia kuvataiteilijoita tänne ja tänne majoittui suuri osa 1800- ja 1900-kuvun vaihteen suurista taitelijoista kuten: Pierre-Auguste Renoir, Henri Matisse, Marc Chagall, Pablo Picasso, Fernand Legér, Paul Cézanne. Nizzan,

    Antibesin ja muut Rivieran paikat huomasivat myös Euroopan ja muunkin maailman eliitti. Englantilaiset rakensivat Nizzan rantaan hienoja hotelleja ja upean rantabulevardi Boulevard de Anglais:in. Mm. kuningatar Victoria vietti Nizzassa talvia ja Nizzassa kokoontui talvisin 100.000-päinen määrä maailman ylhäisöä nauttimaan leudosta ilmastosta – ja hienoista juhlista.

    Sen jälkeen tulivat amerikkalaiset vielä isommalla rahalla ja ”jatkoivat siitä mihin englantilaiset pääsivät”. 1900-vaihteesta eteenpäin on rakennettu lisää mm. Antibesiä. Mutta toki täällä on ollut hienoja paikkoja ennenkin. Esimerkkinä keskiajalta Grimaldin upea linna vuoren päällä Gagnes-Sur-Mer:issä.

    Grimaldin linna
    Grimaldin linna nähtynä Renoirin talolta
    Näkymä lumihuippuisille vuorille Grimaldin linnasta

    Maailma tapahtumien saatossa Nizza on ollut turvapaikka monille. Itse paikkana Nizza on suojaisa kahden niemen välissä. Takan on vuoret, jonne mm. kolera-aikana ihmiset pakenivat.

    Mutta myös turvapaikka monenlaisille ihmisryhmille: mieleen tulee sotaa paennut Vyzitski:n muusikkoperhe ja täällä vastikään ollut tapahtuma jossa mm. Maurice Vyzitski kertoi sotia paenneen perheensä tarinan ja paljon muuta Nizzan musiikin historiasta.

    Musiikin pelastamat keskustelevat
    Keskustelutilaisuus aiheesta “Musiikin pelastamat”. Muusikoita on kuvataiteilijoiden ohella muuttanut paljon Nizzaan.

    Nizzan Jazz-festivaali oli ensimmäinen Jazz-festivaalia 1950-luvulla ja täällä on vaikuttanut mm. Louis Armstrong, jonka patsas on Matissen museon vierellä. Muusikkoja on asunut paljon Nizzan Mucisiens-alueella.

    Historian kerrostumia on. Nizza on ollut osa Savoijin kuningaskuntaa 1860-luvulle asti (osa Savoijin alueesta on nykyistä Italiaa) ja siitä lähtien osa Ranskaa. 1800-luvulla järjestettiin kansanäänestys haluaisivatkko Nizzalaiset kuulua Ranskaan vai Italiaan ja he valitsivat Ranskan. Eikö ole hienoa demokratiaa !

    Ilmeisesti kohtuulliset olot sekä oma vahva kulttuuri ovat muovanneet sen mikä Nizza on nykyään: Hyvin monikultturinen ja suvaitseva, taiteisiin innostavasti suhtautuva, vanhaa kulttuuria ylläpitävä, mutta samalla pirteästi eteenpäin menevä.

  • Renoir-museo Gagnes-Sur-Merissä

    Gagnes-Sur-Mer on kiva pieni kaupunki lyhyen bussimatkan päässä Nizzan lentokentän ratikkapysäkiltä. Siellä sijaitsee Renoir-museo jaka on hieno käyntikohde. Pierre-Auguste Renoir (1841-1919) on rakentanut ja asunut talossa joka nyt on museona. Talo on mäellä, jonne voi mennä Renoirin kujaa pitkin.

    Tien päässä näkyykin talo ison tontin keskellä, jossa näkyy jopa tuhat vuotta vanhoja oliivipuita.

    Talo on tietenkin mäen päällä ja sieltä on upeat näkymät joka suuntaan, mikä tietysti mahdollistaa parhaan valon maalaamiselle. Talossa on jonkin verran Renoirin omia maalauksia ja veistoksia ja myös muiden tekemiä töitä. Upeimpana lienee allaoleva maalaus, josta Pierre Renoirin ystävä Henri Matisse oli sanonut heti, että mestariteos !

    Talolta näkee Gaganes-Sur-Mer-Haut:iin ja talossa on myös maisemasta maalaus. Mäellä sijaitsee Grimaldin linna (Château Grimaldi at Cagnes-sur-Mer ), jonka alku juontaa 1300-luvulle.

    Valokuva linnasta: Château Grimaldi at Cagnes-sur-Mer 
    Maalaus samasta linnasta Renoirin museossa

    Tontti on todella iso puutarhoineen. Siellä on aikanaan tuotettu paljolti perheen ruokatarvikkeet ja kerätty ikivanhoista puista oliivit oliiviöljyyn. Pihalla on rakennus, jossa on maalaustilaa ja nyt siellä on dokumentteja ja esitetään videota, jossa Pierre- August Renoirin poika elokuvaohjaaja Jean Renoir kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan taiteilijaperheessä, jossa ovat vierailleet ajan suuret taiteilijat.

    Videolla Jean kertoo isästään ja tämän taiteesta ja suhteesta elämään, jota myös Jean Renoirin filmi ”Le Dejeuner à d’Herbes” tulkitsee. Elokuva on kuvattu vuonna 1959 pihan oliivipuiden varjossa! 

    Netflix videon alkusivu, jossa näkyy kartta missä käydään. Näistä paikoista löytyy hienoja taiteilijapaikkoja.

  • Välimeren kalaa !

    Nizzasta saa monenlaista hyvin maukasta kalaa ja vieläpä edullisesti. Ostopaikkoina voi olla torit, esim. Gare Sud:in vierellä Liberation:issa ja jotkut kaupat, mm. Monoprix-kauppa Jean Medecin:llä.

    Nizzan torin kalatiskit
    Liberationin torin kalatiskit, jotka ovat auki vain klo 13 asti. Löytyy todella hyvä valikoima monellaista kalaa. Ja tunnelma on kiva.

    Torilta tulee helposti samalla ostettua monenlaista kalaa, kuten alla: Mustekalaa, Cabillaud:ia (?) ja Sebastea.

    Lajitelma kaloja valmiina paistettavaksi. Vieressä oikealla Baget, eli Nizzan salaattia sisältävä iso pyöreä sämpylä
    Kalalajitelma odottamassa menoa pannulle: Mustekalaa, Cbillaudea (?) ja Sebastea. Kuvassa oikealla on Baget, joka on kuin iso halkaistu “sämpylä”, jonak sisällä on ainakin tyypillisesti Nizzan salaatti (Salade Nicoise)

    Valmistaminen käy helposti paistamalla ja kivan pinnan saa ripottelemalla pinnalle vähän esim. korppujauhoa. Sebaste (suomenkielistä nimeä ei löytynyt) on ehdoton suosikkimme – se on todella maukasta. Lähelle samaa pääsee Giordan Rouge eli punakurnusimppu. Mutta myös Dorade, joka tuntuu olevan “peruskalaa” täällä on hyvää. Dorade on vähän kuin pienen lahnan näköinen, mutta on ihan eri kala. Doradessa ei ole paljon ruotoja ja fileoiminen on helppoa ja sitten vaan pannulle ! Toreilla ja kaupoissa kalat suomustetaan avataan haluttaessa – palvelu jota kannattaa hyödyntää.

    Oma juttunsa on muut meren elävät, simpukat ja kotilot. Niistä joskus myöhemmin.

    Seuraavassa yhteenvetoa kaloista v. 11.2.2025 (päivitän ja kun tulee uutta tietoa ja omaa kokemusta).

    Nizzan kalatorilta ja muualtakin löytyviä erityisesti Välimeren kaloja

    Ja sitten alkuun kuvia Välimeren kaloista – tätäkin päivittelen:

    Sebaste kaloja
    Kuvassa punaiset kalat on Sebaste. Vasemassa alanurkassa Doradea. Kalan nimi lausutaan ranskaksi Sebast, muuten sitä ei ymmärretä…
    Boniitti kaloja
    Tämä kala on ranskaksi Bonite, suomeksi Boniitti. Kala on läheistä sukua tonnikalalle ja netistä löytyi tieto, että purkkitonnikala on tätä boniittia. Kala on helppo fileoida ja pannulla paistettuna oikein maukasta.
    Puankurnusimppu kaloja
    Grondin Rouge, suomeksi Punakurnusimppu. Varsin maukas kala. Ruotoja on selässä, mutta fileissä ei juurikaan. Fileoiminen on hieman haastavaa, mutta vaiva kannattaa.
    Piikkikampela ja muita kaloja
    Tässä kuvassa: Turbot eli Piikkikampela, Turbot Sebaste (ei ihan sama kuin Sebaste), ja Dourade.

  • Nizzan Massenan aukion Joulu

    Nizzan keskustassa on hieno Massenan aukio (Placé Massena), jossa talot on maalattu hienolla ”Nizzan värityksellä” (oma termini). Aukiota on rakennettu 1820-1830 torinolaisen Vittorio Veneton suunnittelemana.

    Aukiolla oli vielä tammikuun alussa joulun koristelut, joita oheisissa kuvissa. Keskustan halkaisevaa Promenade du Paillon puistokaistaletta on kehitetty viime vuosina ja Massenan aukion vieressä on maailmanpyörä. Karusellina on pyörivä joulukuusi ja karusellissa istutaan joulupalloissa !

    Alla pikku video torin näkymistä tammikuun alussa 2025 illalla 

    Yöllä näkyvät hienosti myös katalonialaisen Jaume Plensa:n suunnittelemat korkeat tolpat joiden päissä on läpikuultavat mieshahmot. Patsaita on seitsemän ja ne kuvaavat eri maanosia ja niiden vuoropuhelua hahmojen värien vaihtuessa.

    Aukion ja sen vieressä olevaan vanhaan kaupunkiin liittyy valtava määrä historiaa. Ainakin ranskankielisillä Wikikipèdia sivuilla on kattava kuvaus (hakusanana Place Masséna). Lisää kuvia ja tarinaa Massenan aukiosta myöhemmin.

    Nizzan rantakadulla, Boulevard de Anglaisilla seisoi Joulupukki joulun aikana. Kuva meren suunnasta. Etualalla bulevardin viereisiä rakennuksia. Nizza nousee pohjoiseen mennessä takana oleville vuorille. ja noin tunnin matkan päässä on lumihuippuiset vuoret ja laskettelukeskuksia.